portti.se

AIKAISEMMIN:

Ka-Re

58-vuotias Markin Suomiseura elää ja voi hyvin

Radio SisuSampo Götan Ryrsjöllä

 

 

Harmonikka, suomalaisille rakas tunteiden tulkki.

Accordeon_Day

Lauantaina 10 huhtikuuta Boråsin seudun neljä Suomiseuraa, Boråsin, Ulricehamin ja Markin Suomiseura sekä Kulttuuri 75 toimivat, musikillisen johtajan, Seppo Rannan johdolla jo neljännen kerran Harmonikka – Accordeon Day tapahtuman järjestäjinä.

Järjestäminen ei todellakaan ole vain sitä, että vuokrataan tilat tapahtumalle vaan se on useamman kuukauden projekti johon osallistuu neljästä seurasta vastuuta kantavia ihmisiä. On myöskin otettava yhteyksiä eri harmonikkakerhoihin ja saatava sovituksi Suomesta tulevien vierailevien esiintyjien aikataulut sekä majoitukset. Tapahtumapäivän ohjelma on lyötävä lukkoon minuutin tarkkuudella, samoin kuin toimihenkilöiden tehtävät tapahtuman aikana. Parikymmenpäiselle toimitsijakunnalle riitti tekemistä omissa tehtävissään pääsylippujen myynnissä, narikassa, järjestysmiehinä, arpojen myyjinä ym.ym. Vaikka varsinainen tilaisuus alkoi kl.13,00 ja esiintyjien konsertti kl.15.00 niin henkilökunnan tuli olla paikanpäällä jo tunteja ennen. Sama koski myös paikalle saapuneita pelimanneja sekä näytteillepanijoita. Päivästä tuli siis pitkä ja kärsivällisyyttä kysyvä sillä tapahtuma olisi vasta lopullisesti ohi klo. 2.00 yöllä, suurimalla osalla mukana olijoista.

Tämän vuotinen esiintymislista oli taas pitkä. Boråsin Harmonikkakerho (Borås Dragspelsglubb), Göteborgin Suomalainen Harmonikkakerho, musikaalisena johtajana Esa Murtoniemi, Nakkilan Seudun Nuorisoharmonikka orkesteri, johtajana Vesa Formunen, sekä tietysti itse harmonikan Suurmestari Ari Haatainen.

Tilaisuus alkoi klo. 13.00 niin kutsutulla puskasoitolla, eli toisenlaisissa musiikkipiireissä jammailulla. Useat ryhmät soittelivat eripuolilla salia ja jopa sisääntulo aulassakin aina ulko-ovelta lähtien. Ei tarvinnut liikkua kauaksikaan kun jo oli toinen ryhmä lämmittelemässä sekä lämmittämässä paikalle tulijoita.

Tapasin kierrellessäni itsensä Ari Haataisen ja vaihdoin hänen kanssaan kuulumisia Radio Sisusammon piikkiin. Kyselyyni siitä, oliko hän tällä hetkellä omassa elementissään suuren harmonikan soittajien- sekä harmoniikka musiikista kiinostuneden parissa.

- Tottakai. On aina mukava tulla Boråsiin missä on suuri ja harmonikkamusiiksita kiinnostunut yleisö sekä lukuisia harmonikan soittajia koolla saman katon alla.

Entäpä nämä nuoret Nakkilalaiset? Näetkö kenties itsesi näissä nuorissa?

- Näen montakin nuorta jotka voisin samaistaa itseeni. Fomusen Vesa tekee hienoa työtä nuorten soittajien kanssa. On hienoa kun Suomessa aloitetaan aivan nuorena ja saadaan se oikea oppi aivan alusta lähtien, niin onhan ihme jos ei tulostakin synny.

Ari kertoili myöskin omasta lähitulevaisuudestaan seuraavasti:

-Tänään meni juuri kaksi uutta CD:tä painoon joista toinen on aivan vanhaa tuttua kotimaista ja toinen puolestaan tarkoitettu kansainvälisille markkinoille, enemmänkin Ranskalaisella musiikilla.

Heinäkuussa Ari lähtee jälleen konsertti kiertueelle USA:han ja Kanadaan. Alkuunsa Chicagoon ja sitten Las Vegasiin jossa mm. Esiintyminen Hotell Paris:issa ja Ceasar Palacessa. Elokuussa sitten Kanadaan. Kaikki nämä konsertit on solistikonsertteja.

Kummastusta minussa herätti se, että tavallinen Rotunda Boråsissa oli hänelle aivan yhtä tärkeä paikka kuin muutkin maailman Metropolit. Tästä päättelin omassa mielessäni, että ilmeisesti harmonikan soittajalle on tärkeintä hyvä kuuleva yleisö ja yhteenkuuluvuus toisten soittajien kanssa.

Vesa Formunen puolestaan kertoi hieman Nakkilan Seudun Harmonikka orkesterin taustoista ja heidän toiminnastaan:

Nakkilan Seudun Harmonikka Ry:ssä tehdään pääsääntöisesti työtä nuorten harmonikan soittajien eteen. Nuoriso on iältään 6 – 18 -vuotiaita, niin tyttöjä kuin poikiakin. Kaikkein nuorimmat saavat lainata kerhon pieniä viisirivisiä alkuinnostuksen saavuttamiseksi. Innostuksen ja osaamisen kasvaessa he sitten hankkivat vanhempien avustuksella omat nimikko soittimensa. Iän ja kokemuksen kasvaessa pääsevät he sitten esiintymiskiertueille suuremassa nuorten soittajien orkesterissa. Tällaisia matkoja on tehty mm. Ranskaan. Vesan mukaan tällä kertaa mukana oli 14 nuorta soittajaa ikähaitarissa 10- 17 vuotta, joukossa tyttöjä ainakin puolet.

Kello 15.00 Rotundan pienehkölle lavalle astelivat kaikki soittajat esittäytymään yleisölle. Eikä se ollut pieni määrä. 39 harmonikankansoittajaa aloittivat konsertin yhteissoitolla Ilta Skanssissa ja jatkoivat siihen heti perään kappaleella Karjalan poikia. Uskon, että varmaan parisataapäisellä maksaneella yleisöllä kulki kylmät tai sitten lämpimät väreet selässä sillä oli se niin mahtavan spontaanista soitantaa.

Esittelyn jälkeen oli vuorossa Borsin Harmonikkakerho joka esitti kappaleet Inbjudan till Bohuslän sekä Lättvidig polka. Seuraavana asteli lavalle Göteborgin Suomalainen Harmonikkakerho kuuden miehen voimin. Heidän kappaleinaan olivat Suomen joutsen ja Guapita. Lauluakin voi kuulla harmonikkapäivillä. Eero ja Ulla, Göteborgista esittivät Unto Monosen, Tuija Wikmanin ruotsintaman kappaleen, Ruotsiksi.

Tässä vaiheessa yleisö oli jo sopivasti lämmitetty ottamaan vastaan Nakkilalaiset nuoret harmonikansoittajat. Tuoleja asetettiin lavalle kiireesti sekä mikrofonit suunattiin oikeisiin kohtiin ottamaan parhaan mahdollisen tehon esityksestä. Lavalle asteli 13 nuorta harmonikat sylissään ja yksi nuori rumpali, joka oli joukon kuopus. Vesa Formunen oli hienosti keksinyt tavan johtaa näitä nuori taiteilijoita, ottamalla basistin roolin orkesterissa. Vaikka hän oli taka-alalla, niin orkesterin johtaminen sujui loistavasti hänen ohjaillessaan bassolla orkesterin tahdittamista.

Jo ensimmäisistä tahdeista saattoi huomata, että kysymyksessä oli todella taidokas ja taidokkaasti koulutettu orkesteri, vaikka ikää ei ollutkaan kenelläkään edes täysikäisyyteen. Kansa oli kuin puulla päähän lyötyjä. Suosion osoitukset olivat valtaisat heidän jokaisen kappaleensa jälkeen. Kaiken huippuna oli ensimmäisellä soittokierroksella, kolmen vuoden takaisen Hopeisen harmonikan finalistin Essi Elomäen soitettua Katjushan sooloesityksenä. Vaikka Essi on jo niinkin kokenut soittaja niin ei hänellä ikää ole kuitenkaan kuin vaivaiset 13 vuotta. Ennen taukoa viihdytti vielä yleisöä Ari Haatainen soittamalla Unkarilaisen Cardaksen sekä Venäläisen Kalinkan.

Väliajalla oli ihmisillä paljon puhuttavaa nuorista soittajista. Ihastelu oli suuri ja siihen oli minunkin vanhana muusikkona helppo yhtyä koko sydämestä. Minua viehätti kaikkein eniten nuorten soittajien vaivattomuus käsitellä melko suurikokoista instrumenttia. Toinen asia minkä laiton merkille niin he eivät lainkaan jännittäneet, vaan katselivat yleisöä ja hymyilivät.

Toinen puoliaika alkoi siten kuin ensimmäinenkin eli yhteissoitolla. Kappaleen tällä kertaa oli Kirje sieltä jostakin. Ari Haatainen ja Vesa Formunen soittivat duona kappaleet La cumparsita ja toisena Ranskalaisen sävelmän Välinpitämättömyys.

Toisella kerroksella Göteborgilaiset olivat lisänneet miehitystään kolmella miehellä esittäessään kappaleet Rantakoivun alla ja Rempallaan. Göteborgilaisten Esa Murtomaa esitti kaksi omaa kappalettaan soolona kaksirivisellä harmonikallaan. Ja kuten hän itse asian ilmaisi -Kaksirivis homma on mun omia juttuja. Niin varmaan pitkälti onkin, ainakin näissä Ruotsinsuomalaisissa piireissä. Eero ja Ulla esittivät laulettuna ruotsiksi kappaleet Pepita tanssi ja Lapi Tangon.

Sitten taas marssivat lavalle nuoret. Yleisöstä huomasi kuinka odotettuja he olivat ja jännittyneinä odotettiin heidän upeita esityksiä. Eivätkä he tuottaneet yleisölle pettymystä. Toisen kierroksen esitykset oliva aivan yhtä hyviä, jos ei vieläkin parempia, kuin ensimmäisellä. Toisella jaksolla he esittivät kaikkiaan 7 kappaletta joista 4 oli solistiesityksiä. Tähän nuoreen ryhmään kuului myös eräs harmonikkaa soittava neitonen, Eveliina Peltonen, joka toimi myöskin laulusolistina laulamalla toisten nuorten säestyksellä kappaleen Soittjapoika. Toisena solistina Antton Lehtonen soitti kappaleen Ilta välimerellä. Kolmas solisti Ella Eronen taas puolsetaan Sahtipolkan. Neljäs solisti olikin sitten illan tanssiyhtyeen solisti Veijo Haavisto, joka lauloi nuorten säestyksellä kappaleen Tämä taivas, tämä maa.

Tämä oli viimeinen esitys sovitussa ohjelmassa, mutta yleisö nousi seisomaan ja seisovien suosionosoitusten myötä nuoret taiteilijavieraat esittivät vielä lisänumerona kappaleen Adios. Nuoret jäivät esityksensä jälkeen kuitenkin paikalleen lavalle, jonne tulivat kaikki toisetkin soittajat jolloin viimeisenä kappaleena, kaikkien soittajien mukana ollessa, soitettiin tilaisuuteen perinteiseksi tullut kappale Säkkijärven polkka Ari Haataisen ja Seppo Rannan toimiessa esisoittajina. Yleisö oli seisten mukana ja hakkasi rytmikkäästi käsiään yhteen musiikin tahdissa.

Kysyin Seppo Rannalta heti esityksen päätyessä, että miltä hänestä nyt tuntuu.

- Olen aivan sanaton nuorten harmonikana soittajien esityksestä sekä siitä, että yleisö taas kerran otti tämän päivän omakseen. Kiitos kaikille jotka olitte mukana ja kahden vuoden päästä jälleen tavataan.

Oli helppo yhtyä Sepon sanoihin ja varsinkin kun näki hänen ilmeensä missä kuvastui suurta helpotusta ja ylpeyttä.

Teksti/kuvat: Markku Lindström

Valokuvia tapahtumasta kuvagalleriassa »


Sivun on tehnyt Storyhouse Helin