AIKAISEMMIN:
Voit kommentoida dekkarikulman tekstejä tai lähettää oman dekkarivinkkisi sivun alhaalla olevalla lomakkeella.
Ruotsinlaivalla pahoinpidellään mies, ja syyllinen, John Schwarz, pidätetään Tukholmassa. Kuka hän oikein on? Mies vailla henkilöllisyyttä? Poliisin tutkimuksissa paljastuu, että hänen pitäisi olla kuollut.
Kirjailijakaksikon esikoisteos Peto palkittiin Pohjoismaiden parhaana dekkarina ja sitä seurannut Lokero 21 oli ehdolla Ruotsin parhaaksi dekkariksi. En ole lukenut Petoa tai Lokero 21, mutta odotukseni olivat korkealla, kun otin luettavakseni laajasti kehutun kaksikon kolmannen kovakantisen, Edward Finniganin hyvitys.
Suuria odotuksia seuraa yleensä iso pettymys. Kovin pitkälle en lukemiseni kanssa päässyt, kun teki mieli laittaa kannet kiinni ja jättää kirja sikseen. Motivoin itseni lukemaan kirjan loppuun ajatuksella, että pakko siitä jotain hyvääkin on löytyä.
Plussaa annan kirjoittajien kuvauksesta koskien kuolemanselliä ja näiden asukkeja. Enkä käy kiistämään kaksikon kykyjä kirjoittamiseen, mutta välillä Roslund ja Hellström sabotoivat teostaan aivan älyttömillä ylilyönneillä. Esimerkkinä mainittakoon kohta, jossa kirjan päähahmo rikoskomisario Ewert Grens polttaa kääminsä poliisien parkkipaikalla mouruavaan kattiin. Grens ratkaisee ongelman virka-asettaan käyttämällä. Rikoskomisario ampuu kaksi varoituslaukausta kattipolon viereen Tukholman keskustassa sijaitsevan toimistonsa ikkunasta, ilman seuraamuksia? Fiktio ei tunne rajoja, mutta Edward Finniganin hyvitys poukkoilee ristiriidasta toiseen. Paikoittain teksti on uskottavaa ja hyvää luettavaa, jota seuraa täysin epärealistinen notkahdus ja lukijalla herää kysymys, että mitä minä olen nyt lukemassa.
Kuten aikaisemmin mainitsin, niin suuria odotuksia seuraa yleensä iso pettymys ja pettymyshän Edward Finnigan hyvitys minulle oli, enkä ole sitä ensimmäisenä suosittelemassa dekkarifanien ostoslistalle. Oliko sitten virhe aloittaa Roslundin ja Hellströmin tuotannon lukeminen käänteisessä järjestyksessä? Olen päättänyt antaa kaksikolle uuden mahdollisuuden ja lukea Pohjoismaiden parhaana palkitun dekkarin Peto, mutta ennen sitä Karin Fossumin Toisenlainen rakkaus.
Jukka Helin
| Lukijoiden kommentteja: |